sunnuntai 31. toukokuuta 2015

2015-2016 /alustava ilmoittautuminen

Avasin oheisen linkin taakse lomakkeen alustavaa ilmoittautumista varten kaudelle 2015-2016. Ilmoittautuminen ei sido vielä mihinkään mutta varmistaa 30 ensimmäiselle paikan ensi kauden toimintaan.
Ilmoittautumislomake


Kausimaksut ja aikataulut selviävät elokuun alkupuolella. Tarkoitus on harjoitella kaksi kertaa viikossa sekä osallistua liiton sarjaan ainakin kahdella joukkueella.


Joukkueen toimintaan kaivattaisiin vielä lisää vanhempia ohjaajaksi tai toimihenkilöksi jotta kausi saadaan hoidettua sujuvasti. Lomakkeen lopussa on kysymys mahdollisuudesta osallistua toimintaan.

perjantai 22. toukokuuta 2015

MUUTOS 23.5!!!

Valmentajille tulleiden esteiden vuoksi lauantaina 23.5 harjoitusvuorolla koko perheen pelailut. Ei ohjattua toimintaa.
Ensi kauden tarkat kuviot selviävät kesän aikana. Tarkoituksena aloittaa treenit elokuussa (2xvko) ja salibandyliiton sarjaan (F2/-07) osaliistumme vähintään kahdella joukkueella.
Avaan tähän blogiin alustavan ilmoittautumisen toukokuun aikana.

Oikein hyvää ja liikunnallista kesää kaikille!!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Toukokuu

Tänään 9.5 treenit normaalisti
Kevään treenit vielä 16.5 ja 23.5


Tänään lauantaina 9.5 klo 17 Elenia-areenalla näytösottelu FT Trackers vs Steelers. Pelaamassa nykyisiä ja entisiä liigapelaajia. Lisätietoja täällä Liput 3/5 eur. Tuotto Steelersin junioritoimintaan.


Seuran kauden päätöstilaisuus Elenia-areenalla ti 12.5 klo 18.

Kesällä tarjolla salibandyleiri. Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä